Olen viimeaikoina tuhlannut suurimman osan ajastani miettien kuinka kauan aikaa menisi kaiken sen kirjoittamiseen mitä olen suunnitellut kirjoittavani, mitä päädyn jatkuvasti tekemään sen sijaan että kirjoittaisin sitä yksi kappale kerrallaan kuten tiedän että minun pitäisi tehdä.
Päädyttyäni tähän tarkoituksettomaan päämäärättömältä tuntuvaan ajantajuni kvantitiivisten menetelmien toimintahäiriöstä johtuvaan loputtomaan luuppiin pohdiskellessani eksistentialismiani, päädyn aina pohdiskiskelemaan ihmiselämän lyhyyttä täten tuhlaten vain lisää rajoitetusta ajasta mitä minulla biologisena koneena on jäljellä tällä planeetalla.
Tässä mielentilassa, huomioni kääntyy myös jatkuvasti niihin tylsiin ja pitkäveteisiin viihteen muotoihin joita tässä maailmassa on tarjolla. Toivottavasti pystyn hallitsemaan tämän taipumuksen paremmin käytyäni sen kaiken järjestelmällisesti läpi. [/sarkasmi]
Tämä on todella ärsyttävä vika ihmismielessä ja luultavasti yksi kaikkein vaikeiten korjattavista. Kuinka henkilö pystyisi itseohjelmoimaan itsensä jättämään välittömän mielihyvän täysin huomiotta ilman että menettäisi samalla moraalista kompassiaan?
Tämä on yksi vaikeimmista kysymyksistä mitä olen tähän mennessä miettinyt, osittain koska se juurtaa syvään ihmisspykologian alhaisen tason biologiselle puolelle, mikä itsessään voisi jo johtaa kysymykseen siitä voiko tähän edes oikeasti vastata. Tämä puolestaan vain tarkoittaisi että kyseessä olisi väärä kysymys, mutta jos näin on mikä sitten olisi se oikea kysymys mitä kysyä? Siinä kysymykseni.
